Taisin jo edellisen postin kommettiboksiin kirjailla jo ultrakuulumisia, mutta kerrataan ne vielä ;)

Ultra oli viikoilla 13+0, ja tyyppi vastasi prikulleen viikkoja. Kokoa oli kertynyt 6,7cm ja niskaturvotusta oli 1,5mm. Olin aluksi hieman huolestunut kun turvotusta oli kuitenkin tuon verran, vaikka vielä kaukana hälyrajasta, mutta kai se on ihan normaali. Kulkeekohan sikiön koko ja turvotuksen määrä (jos sitä on) käsikädessä? Esikoisesta kävin ultrassa pari vkoa aikaisemmin ja silloin hänellä oli pituutta 4,4mm ja turvotusta 0,8mm.

En tiedä mikä mua vaivaa, mutta ultran jälkeen kun on voinut, ja uskaltanut puhua ihmisille raskaudesta, niin on ollut kuitenkin kauhean vaikea kertoa..Itseasiassa monikaan "kylän äititutuista" ei tiedä vielä tästä, kun "pakoilen" nykyisin päivät töissä enkä esim. kerhoissa, joissa kaikki kokoontuu.  

Kuvittelenkohan, vai voisinko jo oikeasti tuntea jotain liikettä?! Jo viime viikolla tunsin, että ihan kuin joku mönkisi sisällä. Tuntemuksia ei ole vielä läheskään joka päivä, mutta joskus tunnnen jotain muutakin kuin vatsan vääntelyitä.

Mukavia vapaita! Mä käytän ne tenttiin lukien...

Kupu 14+2

Otsikko kertoo kaiken, ei ole oikein mitään erikoista kerrottavaa. Väsymys ja voimattomuus on helpottaneet huomattavasti ja sekös oloa piristää :) Noh, tietysti se on aika iso juttu, että aloitin toukokuun alussa työt. Lupauduin esimiehen pyynnöstä tulla töihin osaksi aikaa kesää. Sain itse päättää milloin menen, ja kuinka kauan olen. Tietenkään en olisi kesää uhrannut töihin, mutta raskaus teki päätöksestä helpon - edessä kun on ehken pari lisävuotta kotona. Tykkään käydä töissä, vaikka nyt olenkin viihtynyt tosi hyvin kotona, mutta tuleepahan vähän muistuteltua (ja näytettyä naamaansa töissä) kuinka töitä tehdään. Palaan taas heinäkuun puolessa välissä takaisin hoitovapaalle :) Kesää on vielä jäljellä...

Odottelu tuossa otsikossa tarkoittaa myös sitä, että (tiistaina 8.5.) kahden yön päästä on nt-ultra!!! Olen odottanut sitä niiiiin paljon! Olen kirjoittanutkin tästä epävarmasta olosta ja se on vain jatkunut, tiistaina varmasti taas voin (toivottavasti) hengitää helpommin. Olo on niin kummallisen tasainen ja "normaali", että voinko oikeasti olla raskaana?!??

Tosin mahan (ja tissien ;)) koosta päätellen voisi kuvitella, että tuolla mahassa joku on ja kasvaa, mutta realistina olen ajatellut niin, että voihan se kohtu kasvaa, vaikka siellä joku olisi ollutkin...Olen aika pieni ihminen (157cm/45kg) ja voitte arvata, että puolitutut on viime aikoina puhuneet lähinnä mun mahalle, ja jotkut törkeimmät tulleet kysymään suoraan..noh, ei kai siinä voi valehdella, kertoa vaan, että eka varsinainen ultra on vasta edessä...

Tällaista tänne :) Nyt pitää kiiruhtaa kirjoittamaan opparia, kun saan kerrankin olla yksin muutaman tunnin!

Kupu 12+? ;)

Kokeilen jos tulisi taas kirjoitettua tuntemuksia muistiin! Olo on tosiaan aika erilainen kun vertaa ensimmäistä raskautta. 

Kovien vatsakipujen takia kävin kahdesti varhaisraskauultrassakin, ja vaikka se maksoi, käynnit kannatti. Kävin toisen kerran 7+6 viikoilla kun olin ihan varma että homma oli mennyt kesken, mutta kaikki näytti niin hyvältä kuin mahdollista. En tiedä oliko kivut osittain myös korvien välissä koska kivut loppui heti toiseen ultraan. 

Mun olotila on erittäin TURVONNUT ja väsynyt, siinä päällimmäiset! Mun maha on niin turvoksissa etenkin iltaisin, että voisi kuvitella, että olisin viikolla 25 vaikka oikeasti meneillään on viikko 10!!!! Onkohan muilla toista odottavilla samoja ongelmia?!? Pitää varmaan googlata mikä tähän saattaisi auttaa. Ei kivaa tällainen jalkapallo-olo :/

Kupu 9+3

Moikka, palaan ehkä ainakin vähäksi aikaa kirjoittelemaan meidän kuulumisia. Meillä odotetaan, joo, just sitä! :)

Kaikki kävi tosi nopeasti. Päätettiin helmikuun puolessa välissä, että jos toinen lapsi on tullakseen, niin tulkoot, mutta mihinkään "teko hommiin" en lähde, ainakaan vielä. Noh, naistenpäivänä 8.3. olin ihan varma jo raskaustestiä ostaessa että olen raskaana, ja näin oli. Olin shokissa. Nyt mennään viikolla 8 ja olo ERITTÄIN epävarma. Kävin muutamapäivä sitten yksityisellä tsekkaamassa onko mahassa elämää, ja olihan siellä. Olo helpottui hetkeksi, mutta pelko keskenmenosta palasi lähes samantein. En ymmärrä miten mulla onkaan tällainen neuroottinen olo, tosi väsyttävää. 

Muuten olo on ollut hiuka erilainen kuin ensimmäisessä raskaudessa. Väsymys, nälkä ja voimattomuus on olleet pääasiallliset olotilat. Esikoista odottaessa olin pääosin vain väsynyt ja yököttävä olo jatkuin noin 9 viikolla saakka. Yksi oire jota (tai en ainakaan muista) ei ollut ekassa on nipistelyt alamahassa, ja tietenkin sen uskon ennakoivan keskenmenoa :( Tämä onkin varmaan saanut olon niin epävarmaksi. Muttaaaaa, päivä kerrallaan...

Katsotaan saako tämä blogiura uutta puhtia vai jäikö se tähän yhteen postiin

Kupu 7+4

Tämän blogin taival on ohi! Kiitos lukijat, kiitos kommentoijat ja kiitos kannustuksesta. Haastavan vauvan/taaperon kanssa tarvitsee vertaistukea, kiitos niistä!

Kuten moni muukin blogin pitäjä on laittanut tässä vaiheessa pillit pussiin niin teen minäkin. Arki rullaa ja samojen asioiden toistaminen tuntuu tyhmältä. Viimeiseen postiin kirjailen jotain mitä on viimeaikoina tapahtunut ja himpun ensi vuoden suunnitelmista..

• tyyppi oppi syömään tuttia 1v 4kk iässä!!!?! Tutti on pyörinyt lelujen seassa, ja kappas kerran neiti hokaisi mikä tämä on (lähinnä tuttia on jyystetty kuten purulelua)! Tutti on lopettanut tyystin nukkumaanmenohuudot ja siitä äiti ja isi tykkää :) 
• Yksi poskihammas pilkottaa jo ja toinen on just puhkeemassa
• Syöminen ei ole erityisen mukavaa...
• Olemme menossa huomenna tutustumaan hoitopaikkaan, jossa neiti aloittaa tammikuun alussa, vaikkakin olen itse vielä hoitovapaalla. Tarkoitus on aloittaa opinnäytetyön vääntö ja muutenkin saada koulu alta pois ennen marraskuun alkua (2012) jolloin palaan töihin. Neiti menee hoitoon kevääksi 1pv/vko.
• Kakkosen annetaan tulla kun on tullakseen

Tähän lienee hyvä päättää, MOIKKA!

Syksystä huolimatta mieltä on mukavasti piristäneet arjen pikkujutut. Ensimmäistä kertaa voin sanoa, että syksy ei masenna, ja syykin on ihan selvä - ei kerkeä masennella :) Yksi ikiliikkuja pitää huolta siitä, ihan oikeasti!!! Taas on viime aikoina tapahtunut paljon kaikkea, ja jotkut viime kirjoituksen kysymykset on saaneet vastauksen. Kouluhommat on pyörähtäneet mukavasti kuvioon, teen koulujuttuja aina kun neiti nukkuu. Aika rankkaa, mutta oikotietä ei ole. Samalla päätin, etten mene töihin ennen kuin olen valmis insinööri, eli näillä näkymin olen vielä koko ensi vuoden kotona. Himpun koulujuttuja jarruttaa se, etten ole töissä, sillä siellä voisin tehdä joitain juttuja helpommin, mutta todennäköisesti joudun käymään kevätpuolella joitain päiviä töissä.

Meillä kävellään!!!!!! Se otti sen 1v ja 3kk aikaa, välillä oli jo epätoivo, mutta sitkeen pitää neiti jaksoi mennä pomppien polvillaan tai erikoisella konttaustekniikallaan.

Imetyksen lopetin myös reilu viikko sitten, ja kas kummaa, meillä on sen jälkeen nukuttu...arghhhh ja ¤%"#)/!)"¤ olisin voinut lopettaa sen jo ajat sitten jos olisin tiennyt. Viimeisenä pidettiin sitä iltatissiä, eli tyttö nukahti sihen, mutta en olisi uskonut, että levottomat yöt myös johtuisi siitä. Pari ekaa iltaa kiljuttiin ja nukuttamiseen meni puolituntia, mutta sitä kesti vain muutaman illan. Ei nukuttaminen edelleenkään helppoa hommaa ole, mutta ei enää huutoakaan. Kunhan taistelee unta vastaan...

Syöminen olen erittäin vaihtelevaa, mutta kävimme toisella neuvolantätillä, ja hän kannusti siihen, että jos ruoka uppoo paremmin omilla sormilla, niin antaa syödä niin. Rohkaisi sillä, että kyllä ne aikanaan oppii syömään lusikalla ja haarukalla. Sormiruoka on ihan ok, mutta olen hieman arvellut saako tyttö "sormiruokapäivinä" (joita on usein) tarpeeksi lihaa. Tähän sain vastauksen, että vuoden ikäiselle riittävä lihamäärä vuorokaudessa on puolikkaan lihapullan verran. Tein lihapullia ;)

Ruokahaasteiden vuoksi meillä ei syödä enää puuroja. Ihanaaaa, mikä helpotus mulle, ei tarvii väsyneenä aamulla ja illalla taistella puuron kanssa. Tätäkään nlatäti ei tuominnut...tilalla on leivät, murot, hedelmäsoseet ja jugurtit.

Sitkeä, periksiantamaton, itsepäinen - kuvaavat meidän pomoa erittäin hyvin. Ihana tietenkin <3

Nukutukset on nyt vuoroilloin, tänään mä sain huilata. Nyt suihkuun ja nukkumaan!

Hivenen kun tämä elämä on saanut rytmiä, on aikaa myös mietiskellä kaikennäköisiä. Kysymyksiä tuntuu olevan taas enemmän kuin vastauksia!

Mutta tähän päivään...

En muistanut viime kirjoituksessa hehkuttaa, että onhan tämän talon neiti ottanut jo askeleita, ja nyt ne on jo ihan jokapäiväisiä :) Ihan viime päivinä askeleita on tullut rutkasti lisää- ehkä kymmenkunta kerrallaan :) Ja jokainen askel on tarkasti mietitty, neiti nääs on hyvin varovainan. Homma tuntuu vaan olevan niin hauskaa, että toisinaan askel horjahtaa ihan vain naurun vuoksi. Toinen viime aikojen positiivinen juttu on ollut yöt. Siinä kävi sitten niin, että muutaman tunnin huutosessioista päästiin sillä kun tyttö otettiin viereen nukkumaan. Huutoa saattaa olla vielä siinäkin, mutta laantuu ainakin huomattavasti nopeammin. Jostain kumman syystä neiti kampee koko ajan mun kylkeen kiinni, jotenka en osaa sanoa onko äipän unenlaatu paljoa parantunut- noh, ainakin siltä osin, että huudon aiheuttamaa päänsärkyä ei ole! ;) Hankittiin muutes jo isojen tyttöjen sänky, ja meinataan tyrkätä se meidän sänkyyn kiinni, niin tarvittaessa vaikka minä nukun siinä, jos ison sängyn puolella tila alkaa käymään ahtaaksi!

Niihin kysymyksiin...missä kumman välissä endin/jaksan ajatella koulujuttuja, valmistunko koskaan? Palaanko jo keväällä töihin, vai vasta syksyllä? KAKKONEN?! Miten saataisiin ruokailuista mielekkäämpiä hetkiä? Oppiiko tuo koskaan syömään lusikalla!? :D Miten selviämme Thaimaan lennoista, pitääkö vielä miettiä kohdetta uudestaan? Jatkanko imetystä vielä matkaan asti, sillä tissille neiti ainakin nukahtaa?.... kysymyksiä siis laidasta laitaan

Näin se vaan on syksy käsillä, ja ainakaan vielä ei ahdista tuleva talvi - kiitos ihanien syyspäivien (vaikka luvassa taitaa olla sade viikko). Taidan tehdä pikapostin, ja sen kummemmin selittelemättä listata tän hetken juttuja.

• Yhtiin päikkäreihin siirryttiin syyskuun alussa (neiti reilun 1v 1kk), helpotus!!!
• Yksien päikkäreiden ansiosta iltanukutus on helpottunut!!!!!!!!!
• Annan vielä kahdesti päivässä tissimaitoa
• Neiti on jatkanut huonosti syömisen- linjalla joka alkoi silloin synttäreiden aikaan, toisinaan syöminen on helpompaa, mutta melkoista sirkusta kuitenkin. Raastavaa.
• Ruokataistelujen vuoksi aamupuuron syönti lopetettiin joku aika sitten; helpotus äidille, että tyttärelle. Aamuisin syödään leipää, hedelmäsoseita, muroja, velliä, riisikakkuja...
• Neiti oppi juomaan pillistä!!!
• Mua on alkanut hirvittämään tammikuun Thaimaan matka tai siis lähinnä se lentomatka
• Kakkostakin on mietitty
• Yritän käännyttää ja innostaa miestäni jäämään 1.3.12 alkaen tytön kanssa kesän yli kotiin (vaihtoehtoisesti olen vielä itse kotona)
• Työkavereita on ikävä :(
• Maito on vihdoin ruokavaliossa! Olimme melkein 2 vkoa maidottomalla ja sitten annoin reilusti, melkein 2dl maitoa, ja reaktioita ei tullut. Jesh. Lääkärissäkin käytiin asian tiimoilta
• Yövalvomisten syy ei siis ole maidossa, lääkärin mukaan ehkä tapa vaan. Tosi raivostuttavaa
• Kotiruokaa siirtyminen on kovassa vauhdissa, etenkin nyt kun maito on saatu mukaan
• Äitinä olo on välillä tosi raskasta
• Harrastukset; taaperotanssi ja muskari rytmittää kivasti meidän vkoa

Nyt aamupesuille ja pihalle! Morot

Nää positiiviset jutut jotenkin jää noiden murheiden alle, ja viime postiin unohtui kirjoittaa kokonaan pottailusta, josta olen varsin ylpeä. En tiedä kuinka hyvin vuosikkaat yleensä pottailee, mutta olen tästä varsin ylpeä (tai sitten tää nyt vaan tuntuu niin onnistumiselta, kun onnistumisen tunteita ei ole viime aikoita tullut :/)

Mehän hankittiin potta jo keväällä, mutta laiskuutta ei kovin pottailtu, vaikka istuminen onnistui jo hyvin varhain. Kesäkuun alussa (reilu 10kk) yritin taas ryhdistäytyä, ja muutama pissi pottaan saatiinkin. Oikeastaan, vasta 1v synttäreiden aikaan alettiin hommaan todenteolla. Olin taas varsin negatiivisesti asennoitunut (ei varmaan koskaan päästä eroon vaipasta...), mutta sitkeästi istuttiin aina aamulla heti herttyä potalla, ja pissa sinne alkoi tulla ja pian myös kakka. Varmaan viikon verran istuin tytön kanssa yhdessä vessassa, ja sitten jätin sen sinne lelujen kanssa. Meillä on kyllä vessasta näköyhteys keittiöön. Nyt siis reilun kuukauden ollaan pottailtu, ja varsin hyvin osaan lukea tyttö millon kakka olisi tulossa; jos se ei tullut ennen aamupalaa, mennään potalle aamupalan jälkeen. Tämä tapaus kakkaa yleensä useasti päivässä, ja istutaan potalle aika usen joka ruuan jälkeen. Mielestäni varsin hyvässä mallissa tämä touhu :) En ota paineita pottailusta jos ei olla kotona, mutta onhan se varsin kätevämpää jos pottaan tehdään. Tästähän tuli oikea kakkajuttu.

Miten teillä muilla pottaillaan?

Viimeyö: nukkumaan puolentunnin taistelulla klo 21.30, nukkuu klo 3.50 asti kunnes alkaa pyöriminen- en reagoi. Klo 4.00 alkaa huuto jota tainnutan silittelemällä, hyssyttelemällä, laulamalla ja maidolla klo 4.50 asti. Tyttö huutaa täyttä 4.50-5.10. Kamalaa. Luvutan ja otan tytön syliin, annan vielä kauramaitoa, ei auta- keinutassut oli pakko ottaa käyttöön ja tyttö nukahti 5.25. (Ihan muuten vaan tiedoksi, että sain tuon 20min huudon aikana ehkä hetken nukuttuakin!) Tää oli hyvin tavallinen yö meillä. Joskus taas pelkään öitä sillä 1-2h hereillä olo karjuvan lapsen kanssa ei ole herkkua, sanoisin sen olevan kidutusta.

Mitäs muuta…yöimetykseen ei palattu, ja muutenkin päiväimetyksetkin alkaa olla varsin muodollista puuhaa. Tarjosin tuossa kuukauden päivät kolmesti päivässä, mutta nyt enää päivällä ja illalla. Meillä on edelleen tämä maito-ongelma, eli tavismaitoa tyttö ei vielä kestä. Sitkeästi syötän jo raejuuston ja piimän lisäksi jugurttia, ja muksu maitojuomaa (jossa maidon proteiini on pilkottu pienemmäksi) tutteli2:n seassa. Eli neuvolantäti käsi vaihtaa kauramaidon tutteliin siihen saakka kun päästään uudelleen lääkärille puhumaan tästä maitojutusta. En tiedä olisi tarpeellista juottaa tuttelia?! Nyt sen perustelen vain sillä, että neiti teki tuossa kuukausi sitten stopin syönnille, ja sepä onkin ollut viime viikkojen suurin murheenaihe. Se ei syö!!! Niin hyvä syötinen kun on ollut, niin nyt syömisetkin on varsinaista taistelua, ja tuskaa. Yhdessä vaiheessa tepsi sormiruoka, mutta nyt ei oikein sekään. Etenkin kun istutaan omassa syöttötuolissa, niin suu pysyy visusti kiinni, ja pää kääntyy kiireesti pois. Huh! Kai sitä ruokaa vähän uppoaa, kun tulee sitä uloskin, mutta ei riittävästi! Omaan vaakaan ei varmaan pitäisi paljoa uskoa, mutta silloin kk sitten tyttö painoi 10kg, ja nyt se näyttää 9,8kg… (neuvolassa 1v: 73cm ja 9990g)

Ruokailusta vielä sen verran, että ruokavalio alkoi kovaa vauhtia laajeta kun saavutettiin 1 vuoden pyykki. Kaikkea maistellaan! Ja yritetään kovaa vauhtia siirtyä samaan ruokaan tai ainakin vähentää purkkiruuan määrää. Vähän siitä syönnin vähenemisestä; ennen meni lähes iso 1 purkki/ruokailu, nykyään en saa edes puolta menemään :/

Kesä on ollut niin hulinaa ja menoa, että päiväunet on varsin vaihtelevat. Joskus vielä kahdet, mutta yksilläkin pärjää, jos on oikein touhua aamupäivällä.

MÄ oon ollut taas varsin loppu tähän touhuun, nuo yöt kun on ihan kamalia ja syöminen yhtä tuskaa! Vaikkakin viime viikolla tyttö nukkui EKAN kokonaisen yön, ja moni sanoo, että tuskin tässä yhteiskunnassa lapsi nälkään kuolee…